LC Oulu-Uleåborgin kantavana teemana on kansainvälisyys. Klubissamme on miehiä ja naisia ja klubi on suomenkielinen. Kokoonnumme kuukauden ensimmäisenä torstaina. Kokoontumispaikka vaihtelee, sillä klubi-iltoina teemme vierailuja eri kohteisiin. Hallitus kokoontuu hoitamaan klubin juoksevia asioita viikkoa ennen klubi-iltaa ja pääsääntöisesti Oulussa Kumppanuuskeskuksen tiloissa.
Olemme osa kansainvälistä palvelujärjestöä ja toimintamme keskiössä ovatkin erilaiset palveluaktiviteetit. Toimintaamme kuuluu myös varainhankinta. Kohderyhmämme ovat lapset ja nuoret sekä vanhukset ja erilaiset vammaisryhmät.
Tällä kaudella palvelu ja varainhankinta kohdistuvat koko järjestössä tyypin 1 diabetekseen eli lasten ja nuorten diabetekseen, lasten syöpään, ympäristöasioihin, näkökyvyn säilyttämiseen ja nälänhädän ehkäisyyn. Siis sekä paikallisia, kansallisia että kansainvälisiä toimintoja.
Keinoja on monia ja niistä saavat sekä autettavat että me Leijonat hyvän mielen. Leijonien tunnuslauseena onkin ”Monta tapaa tehdä hyvää” ja klubimme on valmis uutena klubina tarttumaan tähän haasteeseen.
Leijonatyön perusta on klubien paikallisessa toiminnassa. Olemme tarttuneet toimeen reippaasti ja osallistuneet jo klubien yhteisiin talkoisiin ja kuluvan kauden aikana niitä tulee lisää. Omat palveluaktiviteettimme rakentuvat hiljalleen.