Klubilaiset ovat kokoontunet syksyn mittaan mm Limingan taidekoululla ja Limingalahden luontokeskuksessa ja kokoustaneet kokoustiloissa ja klubilasten kodeissa. Olemme suunnanneet katseet tulevaan ja kevätkausi vaikuttaa myös monipuoliselta.
Klubin Toimintaa
Klubimme mukana Ritaharjun asukastapahtumassa
Tuulisena sunnuntaina esittelimme toimintaamme Ritaharjussa. Esittelyn lomassa myimme makkaraa ja mehua.
Iloa palvelutalon väelle
Kauden lopussa klubilaiset ilahduttivat Koskelan palvelutalon asukkaita ja henkilökuntaa. Puutarhapöydät saivat uuden pinnan ja kukkaistukset elävöittävät pihaa.
Kauden viimeinen klubi-ilta
Klubi-iltaa vietettiin vihdoinkin face to face. Ensin keräsimme Hollihaan viheriöltä roskia ja sen jälkeen paistoimme makkaraa. Kokouskin sujui nopeasti ja suuntasimme katseemme jo elokuun tapahtumiin. Kesäkuun alussa vielä klubihallituksen vaihtokokous.
Tervehdys Afrikasta, Malawin Muonan kylästä
“Me Malawin Lasten ja Nuorten Avuksi ry ja Muonan kyläläiset olemme toteuttaneet kansalaiskehitysyhteistyötä jo usean vuoden ajan. Viime lokakuussa yhteistyön tuloksena 160 oppilasta pääsi aloittamaan opiskelun rakentamassamme koulussa. Pari vuotta […]
Our greetings to international students in Oulu / Tervehdyksemme oululaisille kansainvälisillle opiskelijoilla
Klubimme tervehti kansainvälisiä opiskelijoita oheisella videolla. Samalla tervehdimme myös kaikkia muitakin seuraajiamme. Happy Valentine´s Day and happy winter and soon coming springtime ! If You are interested in Lions activities, […]
Klubi valittiin Lions I – piirin parhaimmaksi klubiksi
Lions I piirin vuosijuhlassa 5.9. klubimme nimettiin kauden 2019-2020 parhaimmaksi klubiksi. Kriteereinä mainittiin joustavuus, hyvä reagointi, kansainvälisyys ja yhteisiin hankkeisiin lähteminen. Lisäksi mainittiin klubin jäsenten saamat kansainväliset huomionosoitukset. I piirin […]
Klubin 3. toimintakausi käynnistyi rennossa ilmapiirissä
Klubimme kolmas toimintakausi on käynnistynyt rivakasti. Hallitus on kokoontunut pari kertaa ja ensimmäinen klubi-ilta kokosi pitkästä aikaa lähes kaikki klubilaiset yhteen. Klubipresidentti Anneli Alasalmi-Husso oli kutsunut meidät Terapiakeskus Kuulevan tiloihin. […]
Klubilla tarmokas kausi takana
LC Oulu-Uleåborgin toinen toimintakausi oli palvelussaan ja varainhankinnassaan monipuolinen. Klubin palvelutoiminta kohdistui 5 800 henkilöön, yksittäisiä palvelutapahtumia oli 375 ja varoja keräsimme noin 1 600 euroa. Erilaisia lahjoituksia teimme 890 […]
Klubimme mukana tässä
Syöpälapsille ja heidän perheilleen hyvinvointilahjoitus Leijonilta Lisätietoja: Piirikuvernööri Hannu Anttonen, GSM 050 364 3156 Noin 30 Lions-klubia Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta ovat lahjoittaneet 150 hyvinvointikassia OYS osaston 51 syöpälapsille ja heidän perheilleen. […]